Sinä riität

Tiedätkö sen vääjäämättä kumaraan vetävän apeuden, mikä saapuu kutsumatta ja silloin kun sitä vähiten odottaa? Kostean harmaa sakea sumu tiivistyy ihollesi kuin tunkkaisena roikkuvat vaatteet. Haparoit eteenpäin tietämättä missä on alku ja missä alun loppu.

Minä tiedän.

Väsymyksestä kankea aamu saapuu yllättäen kirkkaiden päivien riemukkaan kiitolaukan vanavedessä. Rähmäisin silmin täytän kahvipannua, letitän lasteni silkkisiä hiuksia jäykin sormin. Toivotan lähtijöiden kanssa samalla ovenavauksella sisään astuvan surumielisen hiljaisuuden tervetulleeksi. Jokainen kuutio ilmaa on ladattu vakavalla merkityksellisyydellä. To do -listan pituus musertaa minut jo repaleisen päivän alkumetreillä. Ilo ja toivo ovat vain epämääräisen haalea kajastus jossain tavoittamattomissa.

Nämä harmaat päivät iskevät minua käsittämättömällä voimalla ja tainnuttavat epätoivoiseen välitilaan. Lamauttavaan pelkoon siitä, ettei mikään ole tarpeeksi, riittävän hyvää tai mahdollista. Että kaikesta löytämisestä, yrittämisestä, oivaltamisesta, sydän avoimena ja mieli kirkkaana eteenpäin kiitämisestä huolimatta on vastassa sanaton ja kalpea tyhjyys.

Syvähengityksen tahdissa työnnän tukosta alas. Kivi vatsanpohjassa lytistää sanat.

Miten merkillistä on etsiä elämän merkitystä. Tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olla enemmän kuin preesens. Olla totta. Olla toivo ja lupaus, vaikka matkaa on taitettuna jo elämänjanan puoliväliin. Elää ajassa, missä jokaisen pitää olla liveä ja liikkuvaa kuvaa, analysoida dataa ja kartoittaa uusia reittejä. Olla aito. Luoda visuaalisia narraatioita, rajata, kuvata, hämätä kuvilla. Olla kokemusta, tietoa, taitoa ja potentiaalia. Olla tuore ja uudistua. Täyttää brändilupaus. Olla samaistuttava, erilainen ja salaperäinen. Yllättää. Hakukoneoptimoida ja piilottaa merkityksiä. Ylittää odotukset. Todistaa päivästä toiseen että osaat, pystyt ja kehityt. Jos et osaa, opettelet. Tottakai. Mennä täysillä ja antaa aina vähän enemmän ja vielä lisää.

Suden hetkellä uskoa todeksi.

Uskoa, että sinä riität.