(kuvakollaasin valaisinten kuvat Finnish Design Shopin ja Vepsäläisen sivuilta)
Olen ollut vuosikausia valaisinhulluuden riivaama. Ostopäätöksiini ovat vaikuttaneet suuresti elämän varrella syntyneet muistot ja mieleen kirjautuneet tarinat. Joskus tunnen palavaa rakkautta ensi silmäyksellä, joskus kipinä syttyy vasta myöhemmin, kun tähtien asennot ovat suotuisia.
Hankin Poul Christiansenin Le Klintille vuonna 1971 suunnitteleman käsin laskostetun ja maagisesti polveilevan 172-valaisimen ensimmäisellä graafisen suunnittelijan vakituisessa työsuhteessa hankkimallani palkalla. Kuljin päivittäin Punavuoressa sijaitsevaan työpaikkaani erään valaisinliikkeen ohi ja pysähdyin pimeinä talvi-iltoina toppauksiin vuorautuneena paistattelemaan ikkunassa valkoisena hehkuvan valopallon loisteessa. Olin useiden opiskeluvuosieni aikana tottunut niukkaan rahankäyttöön ja tunsin suurta ylpeyttä, kun vihdoin pystyin astumaan sisään liikkeeseen ja poistumaan valaisin mukanani. Muistan edelleen elävästi sen jännityksen tunteen, kun ripustin valaisimen kattoon. Pehmeä valo siivilöityi valkoisten laskosten poimuista kuin koskematon ja puhdas lumisena polveileva peltomaisema.
Yki Nummen Lokkiin kietoutuu lämpimänä läikähtelevä muisto lapsuudenystävän keittiössä vietetystä nauruntäyteisestä hetkestä kirpeän kylmänä pakkaspäivänä. Murustelimme Edam-päällysteisiä näkkileipiä Lokki-valaisimen valokeilassa vahakankaalla verhoillun Artek-pöydän äärellä ja hukuttauduimme kuuman kermavaahtokaakaon syleilyyn. (Kyseessä on juurikin samanlainen pöytä, mistä kerroin Oman elämänsä sisustussuunnittelija -postauksessani. Tämä ehkä selittää kiivasta haluani ripustautua tuohon huonekaluun.) Vaikka Lokista sittemmin muodostuikin joka kodin täsmähankinta, ei sen ympärillä oleva sädekehä ole mielessäni himmennyt.
Näitä hankintoja ovat seuranneet mm. Harri Koskisen jääkuutiomainen Block, mikä kirkastaa pimeät talvi-iltojen piilottamat nurkkaukset. Olohuoneessa tilaa hallitsee Secto Designin Octo, minkä valolla leikittelevä muoto on syntynyt puristetusta suomalaisesta koivusta ja tuo kodikkaalla tavalla luonnonmateriaalit osaksi sisustusta. Artekin vuonna 1937 ravintola Savoyhin suunniteltu A330S -valaisin, joka tunnetaan myös nimellä Golden Bell, kiinnittää huomion vaatimattomalla kauneudellaan yläkertamme aulatilassa.
Suunniteltu kaikille aisteille
Ulkomaisissa sisustusblogeissa ja instafeedeissä on säännöllisesti esiintynyt Ikean Sinnerlig-valaisin. Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelema Sinnerlig-mallisto lanseerattiin vuonna 2015, mutta kiinnostus tätä valaisinta kohtaan odotutti itseään tovin. Vaadittiin oikea hetki, tarve ja ympäristö, ennen kuin tunsin, että tälle valaisimelle olisi paikka kodissamme. Valaisin on samalla kertaa sekä massiivisen suuri että muotokielensä, läpinäkyvyytensä ja materiaalinsa vuoksi hattaramaisen keveä. Se on huomiota herättävä ja mieleenpainuva. Yhtä aikaa moderni ja vanhanaikainen. Täydellinen hankinta tyttäreni huoneeseen.
Ihastukseni alkulähteenä voi pitää lienee hollantilaisten sisustusblokkareiden rennon industrial-henkisesti sisustettuja asuntoja, mitkä palauttivat minut elävästi 90-luvun lopun boheemiin opiskelijaelämään. Asuin tuolloin Hollannissa taideopiskelijoiden valtaamassa tullirakennuksessa, missä kämppäkavereideni kanssa sisustimme tyhjäksi raivaamiamme pankkisaleja ja toimistohuoneita mitä mielikuvituksellisimmilla kyhäelmillä. Sohvan virkaa toimitti puistosta mukaan tarttunut penkki, valaistuksena oli ympäri vuoden jouluvalot ja johdoissa roikkuvat paljaat hehkulamput. Kun rahaa ei juurikaan ollut, kehittelimme metalliputkista, puusta, paperista ja erilaisista kierrätysmateriaaleista luovia sisustusratkaisuja. Polkupyöriä säilytettiin sisällä, ei ainostaan siitä syystä, ettei niitä varastettaisi, vaan myös siksi, että niillä oli kätevä liikkua asumuksemme loputtoman pitkiä (ja öisin pelottavia) käytäviä.
