Mitä graafinen suunnittelija oikeasti tekee?

”Hei, olen Virpi. Olen graafinen suunnittelija ja yrittäjä.” Esittelin itseni näin eilisiltaisen hakukoneoptimointi-koulutuksen alussa. Kukaan paikallaolijoista ei kysynyt, mitä graafinen suunnittelija tekee. Joko he tiesivät, tai heitä ei edes kiinnostanut. Veikkaan ensimmäistä, mutta luulen ettei monikaan oikeasti tiedä.

”Haluan työskennellä kuvan ja tekstin kanssa. Tehdä julisteita ja kirjoja. Ja niitä kuvia pitää ehdottomasti olla myös, ei vain tekstiä.” Professori Gert-Jan Leuvelink, jonka graafisen suunnittelun toimistossa taitettiin paljon vuosikertomuksia ja luotiin yritysilmeitä, katsoi minua alta kulmain. Valokuvauksen opettajani Blanca Wachowicz sen sijaan nyökkäili hyväksyvästi ja kehotti jopa miettimään kokonaan valokuvauksen linjalle siirtymistä. Hän näki kuvissani ja ilmaisussani selvästikin jotain. Kuviin ja kuvan tekemiseenhän minulla on ollut lapsesta saakka vahva suhde. Taiteen kokeminen ja tekeminen, kuvaaminen ja kuvien lukeminen on ollut minulle yhtä itsestäänselvää kuin hengittäminen.

Opintojeni alkuaikoina typografia ei herättänyt minussa juuri minkäänlaisia intohimoja. Tekstityypin valinta oli usein aikalailla hakuammuntaa. Pikkuhiljaa eri fonttien maailmat alkoivat avautua ja niiden visuaalinen kieli muuttua luettavaksi. Pienet nyanssit; linjojen vahvuudet, yksityiskohtien variaatiot ja ryhdikkäät olemukset, tai toisaalta dekoratiiviset päätteet ja niiden kaaret alkoivat elää ja viestiä erilaisilla äänenpainoilla ja sävyillä muodostaen tunnistettavia tyyppejä ja perheitä, joilla jokaisella oli oma puhetyylinsä ja tapansa kommunikoida.

Hollantilaisessa koulussani graafisen suunnittelun opinnot olivat vahvasti sidoksissa taiteellisen ilmaisun kanssa. Jokaista opintoprojektia toteutettiin kuin taideteosta. Jokainen uusi työ oli luovuuden huipentuma. Mahdollisuus keksiä pyörä uudelleen. Rikkoa rajoja ja ravistella vallitsevia ajatusmalleja.

Koulutus oli jokaiselle taidekoulun opiskelijalle ensimmäisenä opintovuotena samanlainen. Se oli vahvasti taidepainotteinen, free your mind -metodilla toteutettu luova opintokokonaisuus. Toisena opiskeluvuotena opiskelijat valitsivat suuntautumisvaihtoehdon. Ensimmäisen vuoden taiteeseen pohjautuva työtapa pyrittiin kuitenkin säilyttämään kaikkien vuosien aikana tekemisessä mukana. Ilmapiiri koulussa oli salliva (eikä ainoastaan sen vuoksi että sekä opiskelijat että opettajat käärivät tunneilla sätkiä ja sauhuttelivat niitä luokissa). Tunneilla istuttiin suuren pöydän ympärillä vuolaasti keskustellen. Jokainen projekti haastoi tekemään asioita uudella ja ennennäkemättömällä tavalla ja kommunikoimaan työstä ja työskentelyprosessista avoimesti koko opiskelijayhteisön kesken.

Neljän vuoden opiskelujen jälkeen palasin Suomeen ja aloitin maisteriopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Koin melkoisen kulttuurishokin. Hollannin vapaan ja sallivan hippimeiningin jälkeen tuntui kuin olisin siirtynyt toiselle planeetalle.

Mustiin pukeutuneet intellektuellit, useat kulttuurisukujen vesat kävelivät tyylikkäinä ripein askelin lyhyiksi nyrhityissä androgyyneissä kampauksissaan, tummissa silmälasipokissaan ja mustissa turtleneck-pooloissaan pitkin Arabian sokkeloisia käytäviä. Graafisen suunnittelun opiskelijat olivat silmissäni ne koulun viileimmät tyypit.

Graafisesta suunnittelusta puhuttiin termein, joita en ymmärtänyt. Opiskelijat olivat niin alansa tuntevia, niin graafisen suunnittelun detaljeihin perehtyneitä ja loistavan ytimekkäästi argumentoivia, että tunsin itseni villi-ihmiseksi heidän seurassaan.

Hollannissa opiskellessa oltiin pohdittu valtavasti tunnetta ja tunteiden ilmaisua, tekstin ja kuvan muodostamaa viestiä ja tapaa millä se puhuttelee kohderyhmäänsä.

Suomen koulumaailmassa tehtäviä ja ongelmia lähestyttiin ja ratkottiin tiedon pohjalta. Opiskeltiin matemaattisen tarkasti gridit ja typografian lainalaisuudet. Opeteltiin niin vimmaisesti suunnitteluohjelmia että tuli tunne, että luovuus ja luova suunnittelu onkin graafikon ammatissa toissijaista, teknologisen osaamisen alleen jyräämää.

Kukaan ei koskaan kommentoinut negatiiviseen sävyyn tekemisiäni. Päin vastoin. Hollantilaista tyyliäni pidettiin rikkautena. Maisteriopiskelijat olivat muutenkin kansainvälistä joukkoa, joilla oli erilaiset koulutustaustat ja erilaiset tavat tehdä asioita. Olin kuitenkin suorastaan paskajäykkänä kauhusta ja koko ajan epävarma osaanko tehdä asiat oikein. Tunsin itseni huijariksi. Olin Liisa Ihmemaassa.

Onneksi yliopistossa oli fantastisia opettajia jotka uskoivat minuun alusta saakka ja vahvistivat itseluottamustani. Edesmennyt Taideteollisen korkeakolun professori, kansainvälisesti tunnettu ja palkittu Tapani Aartomaa näki alkuaikojen epävarmuuteni ja hapuilujeni läpi ja valoi minuun uskoa.

Taideteollisen korkeakoulun pitkäaikainen, jo eläkkeellä oleva professori Tapio Vapaasalo, jonka legendaariset luennot rönsyilivät uskomattomiin sfääreihin, puhui minusta ja ilmaisustani niin kauniilla korulauseilla että lähes liikutuin kyyneliin. Onneksi nuo sanat on taltioitu sähköpostin muotoon. Ammennan niistä niinä hauraina hetkinä, kun usko on koetuksella.

Vapaasalon tunneilla täytyi välillä pinnistellä raivokkaasti pysyäkseen kärryillä maestron ajatuksenjuoksusta. Jos onnistui räpiköimään polveilevassa ajatusvirrassa, saattoi ydinajatus (mahdollisesti) valjeta kirkkaana. Ja nuo majesteettiset oivalluksen hetket valaisivat pimeänkin kaamosharmauden.

Taideteollisen korkeakoulun niin ikään eläköitynyt professori, entinen työnantajani ja ystäväni Marjatta Itkonen, jonka mainosalan tuntemus, verkostot ja osaaminen ovat maassamme vertaansa vailla, otti minut siipiensä suojaan. Kaikesta kiinnostunut, avosydäminen, yhteiskunnallisiin asioihin ja epäkohtiin pureutuva esikuvani, jonka opastus ja tuki ovat olleet ammatti-identiteettini muodostumisen kannalta oleellisia. Marjatta otti minut osaksi mainostoimistonsa lämmintä perheyhteisöä, missä sain kasvaa ja kehittyä hyväksyttynä jäsenenä. Tämä perhe opetti minulle ammatin saloja ja rutiineja. Toivotti kakun ja lahjojen kera onnea matkaan, niin kuin rakastavat vanhemmat ikään, kun oli aika siirtyä uusien haasteiden pariin.

Olen siis ollut valtavan onnekas saadessani kulkea tällaisten ihmisten rinnalla, kasvaa ja kehittyä omanlaisenani ja silti osana yhteisöä. Näiden ihmisten tuki, näkemys ja kokemus ovat olleet korvaamattomia graafisen suunnittelijan matkallani. Alkutaipaleen shokista toivuttuani meni kuitenkin hyvä tovi, ennen kuin aloin pikkuhiljaa ymmärtämään omia vahvuuksiani ja hyödyntämään niitä työssäni.

– Ai niin, mitä graafinen suunnittelija sitten tekee työkseen? Viitoittaa reittejä, muotoilee viestejä, määrittelee asioille tärkeysjärjestyksiä. Valitsee, yhdistelee ja karsii. Taittaa lehtiä ja kirjoja, luo tapahtumille ja yrityksille visuaalisia identiteettejä. Visualisoi tietoa, paketoi tuotteita houkuttelevaan muotoon. Ohjaa hienotunteisesti kiinnittämään huomion tärkeisiin asioihin. Luo visuaalisia maailmoja, havainnoi ja jäsentelee. Graafikon työ on parhaimmillaan kuin siivoojan ammatti. Sitä ei huomaa silloin, kun se on hoidettu hyvin, mutta se tulee näkyväksi heti, kun se jää tekemättä.

Graafisen suunnittelijan työ muuttuu jatkuvasti ja vaatii loputonta kouluttautumista ja maailman menossa mukana pysymistä. Tämä on yhtä aikaa sekä inspiroivaa, että kuormittavaa. Työn hienous ja vaativuus piilee siinä, että pystyy aistimaan hienovaraisiakin viestejä, tulkitsemaan merkkejä ja merkityksia ja kommunikoimaan niistä ymmärrettävästi ja tunteita herättävästi.

Koska kuvaukseni graafikon työstä jättää varmasti paljon kysymyksiä, suosittelen lämpimästi käymään huikean hienossa Lorem ipsum – Puhetta graafisesta suunnittelusta -näyttelyssä Designmuseossa, missä tämän postauksen kuvatkin on otettu.

Näyttely on visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian 85-vuotisjuhlanäyttely. Näyttelyssä käsitellään upeasti graafisen suunnittelijan työtä, sen käytäntöjä ja olosuhteita, sekä suunnittelijoiden vaikutusta toisiinsa ja maailmaan. ”Näyttely ei päästä kävijää helpolla, koska siellä ei voi surffailla vain visuaalisilla pinnoilla, kuten graafisen suunnittelun näyttelyissä yleensä”, toteaa toinen näyttelyn kuraattoreista Arja Karhumaa Grafia-lehdessä. ”Täällä on keskityttävä lukemaan, kuuntelemaan, ajattelemaan ja reagoimaan”, hän jatkaa.

Näyttely on auki vielä tämän viikon ja ilmainen kaikille Grafian jäsenille.