”Luonto on upeimmillaan ja valmistautuu siirtymään kesäaikaan silloin kun kaksoset syntyvät. Kukat kukkivat ja tuoksuvat tuhansissa väreissä ja koko ajan syntyy jotakin uutta entisten lisäksi. Näin se tuntuu olevan kaksosillakin, jotka eivät turhan pitkäksi aikaa malta pysähtyä samoihin maisemiin. Koko ajan pitää olla vireillä joku uusi idea tai mieluummin useampia yhtä aikaa.”
Näin kuvaillaan astro.fi sivustolla meitä kesän lapsia, kaksosten horoskooppimerkin aikaan syntyneitä. Huidon täällä käsi ylhäällä tunnistamisen merkiksi. Minustahan tässä selkeästi puhutaan.
Kesälomani alkoi pari viikkoa sitten, mutta suuret suunnitelmani olla tekemättä mitään työjuttuja odottelevat edelleen toteutumistaan. Ihan hirveän nopeasti en ole syöksynyt lomamoodiin. Aivot käyvät edelleen ylikierroksilla, eikä tieto loman alkamisesta meinaa mennä tajuntaani. Suunnittelen täällä kovaa vauhtia uusia projekteja. Laadin aikatauluja. Yritän keretä tekemään sitä ja tätä, täyttää päivien tyhjät aukot. To do -lista rönsyilee ja kukoistaa.
Muutama viikko sitten kirjoittamani postauksen jälkeen ystäväni pyöritteli silmiään paheksuvaan sävyyn. ”Tuollaistako sinun elämäsi on?” Olinhan ajatellut, että kun kirjaan ylös, miten hullunmoista ryntäilyä päiväni ovat ja läväytän sen blogissa koko maailman nähtäväksi (koko maailmahan tietysti lukee tätä blogia) tajuaisin alkaa vähän rauhoittamaan menoa. Kattia kanssa.
Sanotaankin, että kaksosen sisällä on vahva palo, minkä takia hän ei pysähdy koskaan. Merkin suurimpiin vahvuuksiin kuuluvat ainainen innostuneisuus ja nopeus. Kaksonen ei jää koskaan tumput suorina odottamaan jotain tapahtuvaksi. Mutta jatkuvalla uusien asioiden opettelulla ja loputtomalla työnteolla, vaikka se innostavaa onkin, on myös kääntöpuolensa. Jatkuva kiire ja työelämän paineet voivat aiheuttaa stressiä. Lyhytkestoinen stressi saa kehon tuottamaan tärkeitä välittäjäaineita kuten dopamiinia ja noradrenaliinia, joita tarvitaan, jotta aivojen empatiasta ja luovasta ajattelusta vastaavat etuotsalohkot toimivat hyvin. Pitkittynyt stressi sen sijaan saattaa alkaa pikkuhiljaa tuhoamaan aivoja. Kyllä, luit oikein: TUHOAMAAN AIVOJA!
Kun satuin lukemaan YLE:n stressiä käsittelevän artikkelin, minkä mukaan kroonisen stressin seurauksena voi aivoissa esiintyä jopa kudostuhoa, pysähdyin oikeasti pohtimaan elämääni. Pahimmassa tapauksessa pitkittynyt stressi nimittäin saattaa kirjaimellisesti nakertaa aivojamme, ja aiheuttaa vahinkoa etuotsalohkojen alueella. ”Aivokuvissa tämä näkyy keskushermostomme muodostavien harmaan tai valkean aineen tilavuuden pienenemisenä. Etuotsalohkon pieneneminen taas ei ole mikään pikkujuttu, sillä etuotsalohkoja tarvitaan esimerkiksi luovaan ajatteluun”, toteaa aivotutkija Katri Saarikivi. (Katri Saarikivi on muuten paitsi älykäs, myös valtavan kaunis, huumorintajuinen ja kaikinpuolin viehättävä. Minulla on ollut kunnia päästä seuraamaan Katrin luentoja useammankin kerran eri tapahtumissa, ja olen aivan kertakaikkisen lääpälläni!)
Etuotsalohko on juuri se alue, mikä on minulle tärkeä myös työni puolesta. Ja tätä aluetta pitäisi siis lepuuttaa ja vaalia. Onneksi Saarikivi kertoo myös, että aivot ovat hyvin muokkautuvat, ja voivat palautua. Eräässä tutkimuksessa kahdeksan viikon rentoutumis- ja palautumisjakso tuotti sekä koetun stressin vähenemistä että palautumista aivoissa. Vaikka aivomme ovat mukautuvaiset, stressin käsittelyyn on hyvä panostaa jo ennen mahdollisten ongelmien syntyä. Täytyy rentoutua ja tylsistyä. Tylsistyminen lataa kirjaimellisesti akkuja, on balsamia aivoille.
On siis korkea aika alkaa toden teolla hidastamaan. Lopettaa vimmainen touhottaminen. Luen kirjaa tai olen lukematta. Kuulostelen itseäni, otan rennosti. Tylsistyn, olen ihan zen.
