creativity and inspirations
Istun yläkerrassa lapsen huoneen lattialla nuhjuisessa ajan hapertamassa yöpyjamassa ja yritän päästä kartalle. Aamu alkoi palohälytyksen kaltaisella äkkiherätyksellä. Naapurin tyttö seisoi ovella, omat nukkui autuaasti sängyissään. Kello oli liikaa, enkä tajunnut miksei puhelimen herätys ollutkaan hoitanut tehtäväänsä.
Epäilen happimyrkytystä. Endorfiinien tuottamaa humalatilaa. Ehkä tuo Kaapelitehdas onkin minulle liikaa. Yli-inspiroidun, en mahdu ääriviivojeni sisään.
Joskus sitä kesken lauseen pysähtyy miettimään, että mä teen vielä tän yhden jutun ja sitten huilaan ja hetikohta onkin taas pää ja kalenteri täynnä kaikkea mihin yhden ihmiselon aika ei riitä. Koko ajan pitää juosta, mennä ja tehdä niin mahdottomasti. Yrittää napata vauhdista, tavoitella kaikkea. Käyttää hyödyllisesti jokainen hetki.
Wo-hoo! Toisinaan kun elämässä lähtee tapahtumaan tapahtuu. Otetaan nyt vaikka tämä viikonloppu. Perjantaina kirjoitin työhuoneen vuokrasopimuksen, viikko sitten en edes etsinyt työhuonetta. Kuulitteko, oma työhuone!
Hyvästi siis ympäri taloa levitetyt maalausvälineet ja kankaat! Hyvästi maalaustelinettä jyrsivä pieni assistenttini Aapo! Hyvästi ärtyneet ilmeet ja keskeytyneet maalaussessiot ja prosessit. Minulla on nyt oma työhuone!
Silloinkin oli helteinen kesä – niin kuin lapsuuden kesät muistoissa tuntuvat aina olleen. Nojasin auringon lämmittämää savupiippua vasten. Siristelin silmiä kirkkaassa paisteessa. Hahmottelin paperille alapuolelta erottuvaa maisemaa. Syreenipensaita, järven rantaan mutkittelevaa tietä. Naapurin postilaatikko ja pihakeinu. Talo, missä asui se ihana sairaanhoitajatäti, joka paikkasi usein kolhiintuneita polviani. Kotitalomme katolla, kaiken ulottumattomissa oli piilopaikkani, minne kiipesin kynät ja paperit mukanani. Taide ja taiteen maailma lumosivat minut.