creativity and inspirations
”Suomessa sitä on tavallaan yksin, sillä eihän tämä meidän taidemaailmamme ole kauhean rikas ja monipuolinen. Ehkä minä olen käynyt itseni kanssa sellaista dialogia, jota kaverit muualla käyvät toistensa kanssa. Naapuriateljeessa voi olla taiteilija, joka tekee jotain aivan erilaista kuin itse. He käyvät nuo keskustelut toistensa kanssa, minä keksin itselleni kavereita.”
Joulukuun 27. päivä valkenee Espoossa harmaana ja loskaisena. Maisema on alhaalla roikkuvien pilvien ja kostean sumun täyttämä. Syksyn raskaasta apeudesta ei kuitenkaan ole tietoakaan, niin onnelliseksi tuo joulua ennen satanut lumi tekee mielen. Päivien pitenemisen tuntee vielä selkeästi enemmän korvien välissä kuin päivissä. Se helpotus, kun on jälleen kerran rämmitty läpi pilkkopimeän syksyn ja selvitty yli talvipäivänseisauksen. Ilahduttu joulusta ja ansaitusta tauosta. Suunnattu katse jo kohti etäällä häämöttävää kesää.
Istun yläkerrassa lapsen huoneen lattialla nuhjuisessa ajan hapertamassa yöpyjamassa ja yritän päästä kartalle. Aamu alkoi palohälytyksen kaltaisella äkkiherätyksellä. Naapurin tyttö seisoi ovella, omat nukkui autuaasti sängyissään. Kello oli liikaa, enkä tajunnut miksei puhelimen herätys ollutkaan hoitanut tehtäväänsä.
Wo-hoo! Toisinaan kun elämässä lähtee tapahtumaan tapahtuu. Otetaan nyt vaikka tämä viikonloppu. Perjantaina kirjoitin työhuoneen vuokrasopimuksen, viikko sitten en edes etsinyt työhuonetta. Kuulitteko, oma työhuone!
Hyvästi siis ympäri taloa levitetyt maalausvälineet ja kankaat! Hyvästi maalaustelinettä jyrsivä pieni assistenttini Aapo! Hyvästi ärtyneet ilmeet ja keskeytyneet maalaussessiot ja prosessit. Minulla on nyt oma työhuone!
Silloinkin oli helteinen kesä – niin kuin lapsuuden kesät muistoissa tuntuvat aina olleen. Nojasin auringon lämmittämää savupiippua vasten. Siristelin silmiä kirkkaassa paisteessa. Hahmottelin paperille alapuolelta erottuvaa maisemaa. Syreenipensaita, järven rantaan mutkittelevaa tietä. Naapurin postilaatikko ja pihakeinu. Talo, missä asui se ihana sairaanhoitajatäti, joka paikkasi usein kolhiintuneita polviani. Kotitalomme katolla, kaiken ulottumattomissa oli piilopaikkani, minne kiipesin kynät ja paperit mukanani. Taide ja taiteen maailma lumosivat minut.